Jos sukututkimuksella olisi suosikkijuhlapyhä, se olisi varmasti pyhäinpäivä, tuhat vuotta vanha juhlapyhä, jota Suomessa vietetään välille 31.10.–6.11. osuvana lauantaina. Pyhäinpäivänä muistetaan ihmisiä, jotka ovat kuolleet. Pyhäinpäivänä ei muisteta pelkästään kristillisiä marttyyreita ja pyhimyksiä, vaan tuona päivänä muistetaan myös oman perheen ja suvun jäseniä ja sukupuuhun kuuluvia. Se on päivä, jolloin ollaan perheen kanssa, käydään hautausmailla, kerrotaan muistoja läheisistä ja kunnioitetaan perinteitä.
Selvyyden vuoksi todettakoon, että sekä kaikkien poisnukkuneiden uskovien muistopäivä että pyhäinpäivä ovat katoliseen kirkkoon liittyviä rukouspäiviä. Mutta muidenkin kristillisten kirkkojen jäsenet viettävät myös näitä juhlapyhiä. Joissakin osissa maailmaa juhlintaan liittyy myös alkuperäisväestön perinteitä ja uskomuksia. Otetaan esimerkiksi Meksiko ja sen kuuluisat Día de los Muertos -juhlat. Mayojen kulttuurissa oli epäkunnioittavaa surra kuollutta. Tästä johtuvat värikkäät puvut, eloisa musiikki ja herkulliset ruoat, joista päivä on kuuluisa.

Milloin oli ensimmäinen pyhäinpäivä?
Jotta ymmärtäisimme pyhäinpäivän alkuperää, meidän pitää luultavasti aloittaa kaikkien pyhien muistopäivästä. Keskiajalla useimmat kristilliset yhteisöt viettivät vuosittain juhlaa kirkon pyhimysten – kuolleiden ja taivaaseen siirtyneiden marttyyrien – kunniaksi. Aikanaan tämä päivä tuli tunnetuksi kaikkien pyhien muistopäivänä, ja katolinen kirkko teki siitä messuun osallistumiseen velvoittavan juhlapyhän.
Jossakin vaiheessa 900-luvulla katolinen pappi Pyhä Odilo Clunyssa pani alulle kaikkien sielujen päivän – päivän, jolloin rukoiltiin kuolleiden perheenjäsenten sielujen puolesta – tavallisten miesten ja naisten, jotka olivat eläneet hyvän elämän ja odottivat kiirastulessa, kunnes he olisivat kelvollisia pääsemään taivaaseen. Vuosittaisesta juhlasta tuli Allhallowtidenin viimeinen ja kolmas päivä – heti kaikkien pyhimysten aaton ja kaikkien pyhien muistopäivän jälkeen.
Kuinka ihmiset juhlivat pyhäinpäivää?
Nykyään eri uskontokuntia ja kulttuuritaustoja edustavat ihmiset viettävät pyhäinpäivää eri puolilla maailmaa. Osa perinteistä on yhteisiä kaikille ihmisille kielestä tai maasta riippumatta. Toiset taas ovat ainutlaatuisia, eikä niitä löydy mistään muualta. Muutama esimerkki:
- Guatemalassa ihmiset lennättävät leijoja Barriletes Gigantes Festivalin eli jättiläisleijafestivaalin aikana. Näiden leijojen rakentaminen voi kestää kuukausia, ja ne voivat olla jopa 20 metrin levyisiä! Esivanhemmalle voi kirjoittaa viestin ja sitoa sen leijan pyrstöön, jotta esivanhempi voi lukea sen taivaassa.

- Meksikossa monet ihmiset rakentavat esivanhemmilleen yksityisiä alttareita ja koristelevat ne valokuvilla, kukilla, karkkipääkalloilla ja kynttilöillä. Disney teki hienon elokuvan, jonka aiheena on Día de los Muertos, mutta oikea juhla on vielä parempi.
- Filippiineillä ihmiset valmistavat kuolleen rakkaansa lempiruokia juhliakseen ystävien ja sukulaisten kanssa. Monet vierailevat esivanhempiensa haudoilla, sytyttävät kynttilöitä ja jopa viettävät yön hautausmaalla.
- Unkarissa monet ihmiset pitävät kodeissaan valot päällä koko yön ja jättävät ruokaa pöytään rakkaidensa muistoksi.
- Puolassa ihmiset haluavat matkustaa kotiin pyhäinpäivän viettoon – samoin kuin pääsiäisenä ja jouluna. Perheet käyvät hautausmailla, jonne heidän esivanhempansa on haudattu, ja valaisevat yön varsinaisella kynttilämerellä.
- Perussa ihmiset jakavat ystävän tai sukulaisen kanssa t’anta wawa -leivän. T’anta wawa on makea leipä, joka on leivottu nuken tai pienen lapsen muotoon.

Kuinka minun tulisi juhlia pyhäinpäivää?
Tänä pyhäinpäivänä järjestä aikaa juhlia perhettäsi ja sukuasi sekä sen historiaa. Onko perheellänne suosikkipelejä tai -toimintoja? Entä ruoat? Mikään ei yhdistä perhettä paremmin kuin osallistuminen rakkaaseen perinteeseen. Tai mitä jos aloittaisit uuden perinteen? Jotakin, mitä voit tehdä jokaisena pyhäinpäivänä tästä lähtien.
Siihen ei tarvita valtavia valmisteluja. Joskus helpot ja yksinkertaiset toimet ovat kaikkein merkityksellisimpiä. Tässä on muutamia ideoita:
- Selaa vanhaa valokuva-albumia jonkun rakkaasi kanssa.
- Kerro jollekulle sinua nuoremmalle sukulaisellesi edesmenneestä omaisesta.
- Valmista ateria tai jälkiruoka, joka kuvastaa sukunne perintöä tai muistuttaa teitä jostakusta esivanhemmasta.
- Menkää pienelle pyhiinvaellusmatkalle paikkaan, jolla on erityinen merkitys perheellenne tai suvullenne. Ole luova. Matka voi olla 10 minuutin tai parin tunnin pituinen.
- Käy hautausmaalla ja laita kukkia esivanhemman haudalle.
- Tee äänitallenne suvun kertomuksesta ja lataa se sitten FamilySearchin henkilösivullesi tulevia sukupolvia varten, jotta he voivat nauttia ja oppia siitä (voimme auttaa sinua pääsemään alkuun).

Tutustu esivanhempiisi FamilySearchissa
FamilySearchissa voit alkaa oppia suvustasi vain muutamalla napsautuksella. Hakutyökalujemme avulla saat käyttöösi miljoonia historiallisia asiakirjoja, kuten syntymätodistuksia, ristimisasiakirjoja, kutsuntakortteja ja paljon muuta. Näistä asiakirjoista löytyy miltei varmasti yllättäviäkin yksityiskohtia – esimerkiksi osoitteita, toisia nimiä ja fyysisiä kuvauksia. Saatat jopa löytää jonkun esivanhemman, josta et tiennyt.
FamilySearchin avulla voit myös aloittaa sukupuusirakentamisen. Tiedot elävistä henkilöistä ovat yksityisiä. Kukaan muu kuin sinä ei näe tietojasi. Yritämme kuitenkin auttaa sinua löytämään yhteyden esivanhempiin, joiden tietoja on ehkä jo tallennettu järjestelmäämme. Tänä pyhäinpäivänä liity maksutta FamilySearchin yhteiseen sukupuuhun, niin opit lisää esivanhemmistasi.